Tekstit:

Vicky Cooper 'Female Camp? Drag and the Politics of Parody and "Queer" Performance'
Pamela Robertson: "Introduction: What Makes the Feminist Camp?"
Teoksessa Robertson, Pamela: Guilty Pleasures: Feminist Camp from Mae West to Madonna.

Tämän kerran tekstit jatkoivat hyvin viime viikon keskustelua ja ajattelua.

Pamela Andersonin teksti oli erityisen mielenkiitoinen. Anderson tarkastelee mielenkiintoisella tavalla erilaisia populaarikulttuurin tuotteita (tv-sarjoja ja tekstejä) sijoittaen ne feministisen camp:in raameihin. Hän ei kuitenkaan ole hairahtunut kieltämään camp:in potentiaalisuutta sosiaalisen ja kulttuurisen maailman muuttamiseen ja kehittämiseen perustelemalla taiteen tms. naista alistavaa ”roolia”. Erityisen hyvää on myös tiivis teoreettisten lähtökohtien esittely, joka tulee tarpeeseen sillä aihe ei ainakaan minulle ole ollut kauhean tuttu entuudestaan (ja sain paljon uusia viitteitä jatkolukemiseksi).

Se, mikä minua jäi mietityttämään oli se, kuinka Anderson kategorisoi erilaiset camp:in määritelmiä ja suuntauksia. Hän viittaa myös niihin asioihin, joita campin määritelmästä ja teoretisoinnista puuttuu. Hän nostaa esimerkiksi esille lesbouden puuttumisen lähestulkoon täysin camp:istä subjektina, taiteen tekijänä sekä camp-taiteen tulkitsijana (lesbolla kun ei ole gay sensititvityä...). Tämän pohdinnan kautta nousee esille kysymys siitä, että mitä voidaan tulkita camp:pina, kuinka asia voidaan nähdä camp:pina ja siitä kuka voi camp:pia ymmärtää/arvostaa ja miksi näin on. Kritisoin homomiehiin keskittynyttä keskustelua edellistenkin artikkeleiden kohdalla. Ja Anderson sanoo juuri niitä asioita, joita minä en osannut kestelun aikana (ainakaan järkevästi ilmaistuna) ilmaista. Anderson suuntaa pohdintaa ansiokkaasti sen suuntaan, että camp:in vastaanottajina voi olla muutkin kuin vain homomiehet. Tähän hän pyrkii tarkastelemalla joitakin camp-tekstejä naisen, lesbon ja heteron katseella (naiset, lesbot ja heterotkin omaavat camp-katseen). Anderson tuo esiin termin ”feminist camp practices” ja viittaa sillä performanssin ja vastaanoton vastakkaisia moodeja pyrkien erottamaan aito naisellisuuden ja naiseuden esityksestä, joka on aina sosiaalista (ja joka näyttää meille sen, että: ”what gender parody takes as its object is not the image of the woman, but the idea, which in camp becomes a joke that an essential feminine identity exists prior to the image” s. 7).

Anderson nostaa myös esiin kysymyksen camp:in poliittisuudesta (tai sen puutteesta). Kuten Sontag vime viikon tekstissään erotti esteettisyyden politiikasta niin, että camp keskittyi tyyliin ja keinotekoisuuteen ja näin ollen ole apoliitista. Tekstissään Anderson sanoo: ” Some have argued that the point of camp resides in its frivolity, which opposes the morality and politics of satire and parody and is specifically and necessarily not a form of critique”. Onko Camp aina politiikkaa vastaustavaa vai vain moraalia (onko politiikka ja moraali yleensäkään erotettavissa)?  Stonewall:in mellakan jälkeen camp nähtiin jonakin sellaisena, jonka kaappi on luonut.  Camp näin ollen liittyy alistaviin rakenteisiin jo rakentumisvaiheessaan ja näin ollen camp nähdään sekä alistuksen merkkinä ja alistuksen hyväksymisenä. Onko olemassa minkäänlaista tapaa rakentaa jotan poliittisen vaikuttamisen tapaa ilman, että se rakentuu alistaville rakenteille ja jota ei voida ampua alas sillä, että sen perustellaan olevan alistuksen hyväksymistä? Millaista tämä olisi ja mihin se liittyisi (taiteeseen, politiikkaan itseensä??) Jotenkin tuntuu, että kaikki homoseksuaalien ja lesbojen liikehtiminen juontaa jollakin tapaa juurensa kaappiin: vaatimus yhteiskunnallisesta havaittavuudesta on massa-kaapista ulostuloa. Samoin kuin hedelmöityshoito-oikeuden ja adoptio-oikeuden vaatiminen. Joten kaikki tuntuu palautuvan kaappiin ja sen rakenteisiin.

Palaan vielä siihen, kuinka camp nähdään naisen näkökulmasta ainoastaan sellaisena että nainen voi olla camp:ia muttei voi luoda sitä. Tästä on esimerkkinä naiset Garlandista Madonnaan. Myös se otetaan itsestäänselvyytenä, että homomiesten camp omaksuu itselleen naisten vaatetuksen, tyylin ja kielen. Camp voidaan siis nähdä homomiesten ja naisten välisenä vaihtona. Tosin tässä tapauksessa vaihto on vain yksipuolista. naista kun ei ole otettu mukaan camp:in luomiseen. Se mikä on pointtinani on se, että campissa homomiehet voivat omaksua feminiinisen estettisyyden, mutta naiset, lesbot ja heterot eivät voi  samalla tavalla omaksua homomiehen kulttuurin aspekteja. Kuten Anderson toteaan: naiset voivat olla camp:ia, mutteivät tietoisesti voi luoda camp:ia eikä heillä ole mahdollisuutta omata camp- herkkyyttä (camp sensibility). Katsotaanpa nyt taaksepäin esim. viikko sitten läpikäytyjä campin esimerkkejä: löysittekö sieltä naisen tekemää camp:iä? Voiko nainen koskaan tehdä camp-taidetta? Anderson esitää tässä esimerkkinä esim. Mae Westin ja madonnan. Kuinka voidaan muuten selittää heidän saama suosio ja tarkoituksellisesti ”otettu” paikka homokulttuurissa?

Anderson kategorisoi tekstissään campia erottamalla siitä luomisen ja havaitsemisen. Luominen on tehty homomiesten ”oikeudeksi”, mutta muunto tulee siitä, kuinka taide havaitaan. Eri ryhmät näkevät eri asiat eri tavalla luoden näin camp:in ”alalajeja”. Näin feministitkin voivat ottaa camp:in poliittiseksi työkaluksi ja uudelleenluoda se feministisen teoreettisen pohdinnan piirissä. Camp:ia on sanottu misogynistiseksi, mutta itse olisin (ja käsittääkseni myös Anderson) sitä mieltä, että käyttämällä camp:in ”kohteena” naista ja naiseutta ja huomioimalla camp:in tapa kiinnittää huomiota naisen ”kuvan” keinotekoisuuteen haastaa ennaltaoletetut ja luonnollistetut sukupuoliroolit ja murtaa essentialistiset versiot autenttisesta feminiinisestä identiteetistä. 

Eräs asia, jota jäin paljon miettimään on se, kun Anderson keskustelee tekstissään Doanen ja Butlerin kanssa sukupuolen toisintuottamisesta ja muuttamisesta. Jäinkin erityisesti miettimään sitä, miten esim. drag eroaa transvetismistä? miksi drag on nostettu niin suureen osaan sukupuolirakenteita muuttavana asiana, mutta transvetismi ei sitä ole? En tarkoita tässä transseksuaalisuutta siinä mielessä, että nainen haluaa muuttaa itseään fyysisesti mieheksi vaan nimenomaan pukeutumista toisen sukupuolen vaatteisiin. Sekä dragit, että transvestiitit tekevät samaa asiaa, mutta eri lähtökohdista käsin. Onko dragissä merkittävää se, että ne lähtökohdat ovat alkuaan poliittiset, kun taas transvestiiteilla on jonkinlainen perusteellinen halua vain pukeutua toisen sukupuolen merkkeihin? Vai onko drag nähty uhkana yhteiskunnalle sen vuoksi, että siinä tuodaan esille naisen pakkoa ottaa itselleen miehen rooli pärjätäkseen yhteiskunnassa (niinhän naiset ovat kautta aikain joutuneet tekemään pärjätäkseen työelämässä ja se on koettu aina uhkana). Totuuden sanominen suoraan on se paha asia. Miten drag ja transvetismi nähdään eri tavalla uhkana? Drag omaksutaan heteroseksuaaliseen kulttuuriin siten, että esityksiä käydään katsomassa joukolla yms. Transvetismi on vaan outoa ja sairasta (?).

Minun tekisi mieli käsitellä artikkelia tääällä blogissa enemmänkin, mutta taidanpa jättää sen keskusteluun. Erityisesti feministisen politiikan ja queer-politiikan ja campin yhteydet ja taistelut (s.6) ovat aihe, joka herätti ärsyynnystä ja kritisointia.

Vicki Cooperin artikkeli oli myös mielenkiitoinen. Erilaiset ”camp:in lajit” vaan vilisivät silmissäni artikkelin lukemisen jälkeen...

Jäin paljon miettimään sitä, kuinka Paula Graham artikkelissa olessa lainauksessaan (s. 3) sanoo, että näkökulma on vaihtunut 70-ja 80 luvun lesbofeministisestä politiikasta (joka kritisoi patriarkaattisia representaation regiimejä) kohti performatiivista subversiota ja sukupuolittuneita rooleja.  Tämä siksi, että on havaittu että pelaamalla performatiivisuuden kentällä saadaan uudenlaisia työkaluja heteropatriarkaattisen kielen muuttamiseen ja uudistamiseen. Samaa asiaa myös Anderson käsitteli omassa artikkelissaan  Anderson puhuu siitä kuinka monet lesbot ovat kahden vaiheitta siitä ovatko feministisen vai gay teorian kannalla kun puhutaan strategioista alistetusta asemasta pääsemisestä. Lesbot usein pakotetaan valitsemaan, että identifioivatko he itsensä naisiksi) ja näin ollen ovat feministisen teorian ja politiikan takana joka suosii valkoita heteronaista) vai identifioivatko he itsensä homoseksuaaleiksi (ja seisovat gay teorian ja politiikan, joka ei välttämättä ole queer teoriaa, takana ja joka suosii valkoista homomiestä). Anderson miettiikin mahdollisuuksia luoda siltaa homoteorian ja feministisen teorian välille ja keskittyä eroavaisuuksiin -> queer-teorian luominen!. Eroavaisuuksien teoretisointi ja pohtiminen antaa aivan uudet mahdollisuudet, sillä hetereseksuaalinen ylivoima asema voidaan kyseenalaistaa sillä, että heteroseksuaalisuus on yksi vaihtoehto monien joukossa ja on näin ollen periaatteessa samanarvoinen kuin esim. homoseksuaalisuus. Mutta tässä ongelmaksi on noussut myös se, että feministinen teoria on pohjannut ajatteluaan myös gay teoriaan. Jotkut feministit ovat nostaneet homoseksuaalien alistetun aseman samankaltaisten alistusrakenteiden alaisiksi kuin naisten alistuksenkin ja gay teoretisoinnin avulla pyrkii tätä tuomaan esille. (herääkin kysymys voiko olla puhdasta feminististä teoriaa ilman viitteitä ja suhteita gay teoriaan?).  

Cooper keskustelee tekstissään Sue-Ellen Casen kanssa kanssa, joka sanoo, että camp on neutraali, ei-ideologisesti sitoutunut diskurssi jonka ovat luoneet homomiehen ja lesbot kaapissa olemisen tilan kautta. Camp on hänen mielestään strateginen keino muille marginalisoiduille  ryhmille tulla esille samalla tavalla kuin ”ulos tuleminen” on sopeutumisen ja assimilaation kiertoilmaisu heteroseksuaaleille. On jännä kuinka dragista on tehty niin iso asia. Onko drag camppia? Onko drag kingit camp:ia??? Naiset ovat pukeutuneet miesten vaatteisiin vuosisatoja, joten miksi se on vasta nyt nostettu niin olennaiseksi asiaksi