Minulla on ollut hieman ongelmia blogini kanssa. Jostakin syystä palvelin ei
meinaa julkaista tekstejäni ja nytkin huomasin, että tekstejä puuttuu.
Valitan tätä... 

Pohdin artikkelia lukiessani paljon sitä, kuinka molemmissa artikkeleissa 
puhutaan vähemmistöseksuaalisuuden (ihmisten ja itse seksuaalisuuden)
esilletuomista tekemällä vaikkapa samoin kuin Kosofsky-Sedgwick, eli 
uudelleen lukemalla historiaa. Tuomalla esiin ”heteroseksuaalisessa”
yhteiskunnassa esille tuodut viittauksen homoseksuaalisuuden ja homojen
ja lesbojen olemassaoloon. Ideanahan tämä on erinomainen, sillä varmasti
moni ”kaapissa” oleva homo tai lesbo on jättänyt jälkeensät tekstejä
tms. joissa selkeästi viitataan heteronormatiivisiä sääntöjä noudattaen
vaihtoehtoisenkin kulttuurin olemassaoloon. mutta aiheuttaako tämä
samalla sen, että homoseksuaalisuutta aletaan nähdä kaikessa? Onko 
vastakarvaan lukeminen jonkin sellaisen esiinnostamista (esim. homouden) 
asiassa, jossa sitä ei ole? Onko tämä vain nimenomaan sitä Smithin esittämää 
lesbopaniikkia? Tai yhteiskunnan harrastamaa ”outing”-kulttuuria, jossa 
homot pakotetaan ulos kaapeistaan keinolla millä hyvänsä? Lähtisin itse 
aika varauksellisesti tekemään tällaista historian uudelleen purkamista 
sellaisen materiaalin kautta, joka todellakin on monitulkintaista. 
Entäpä onko tämä vastankarvaan lukeminen heteroseksuaalisen kulttuurin 
tuottamaa (kehäpäätelmän mukaan koskakaikki rakentuu heteroseksuaalisuudelle, 
niin myös tämänkin pitäisi perustua sille) vai keino uhmata sitä? Queeriä?

 

Mietiskelin tekstejä lukiessani sitä, kuinka Berlantin ja Warnerin 
näkökulmasta yhteiskunta on läpeensä rakentunut heterokäsityksen pohjalle ja 
sitä kuinka heteronormatiivinen kultturi on saanut seksuaalisuuden (kaikissa 
sen merkityksissään) näyttämään/vaikuttamaan jollakin yksinomaan yksityiseltä 
(onhan seksuaalisuuden yksityisyys ja sen ”salassa pitämisen” vaatimus 
yksi homoliittojen  vastustajien suosikkifraaseista) Samaan aikaan kuitenkin
seksuaalisuus (vaikka se ”yksityistä” onkin) on HETEROseksuaalisuus läsnä 
kaikissa yhteiskunnan rakenteissa. Tästä samasta myös Kosofsky-Sedwick puhuu. 
(asioista saa puhua jos se on ”public concern”, mutta yksityisasioista 
homoseksuaalisuudesta)ei saa puhua vaikka -> kielletääkö/peitelläänkö tässä 
homoseksuaalin olemassa olo yhteiskunnassa kieltämällä heidän kuuluminen 
tähän ”public”-ryhmään? Ihmiskeho nähdään yleisenä, julkisena materiana, 
jolla on omat tehtävänsä ja jotka täydentävät toisiaan heteroseksuaalisen 
lisääntymisen kautta. On ollut jännä seurata hedelmöityshoitokeskustelujen 
yhteydessä sitä, kuinka seksuaalisuus on yksityistä mutta lisääntyminen on 
julkista (vaikka lisääntyminen aktina on täysin seksualisoitunut/
seksualisoitettu). Ihmiskehoja tulisi voidalain voimalla kontrolloida, 
mutta samallahan tässä tullaan kontrolloineeksi myös seksuaalisuutta 
(ei yksityistä kontrolloida, asiat kontrolloidaan ”yksityisiksi”) 
kieltämällä mahdollisuus toteuttaa ”ihmiskehon tarkoitusta” (lisääntymistä) 
muuten kuin seksuaalisuuden kautta. Muutenkin on mielenkiintoista pohtia sitä,
kuinka orjallisesti nais/mies jaottelua tehdään (myes queer-tutkimuksessa).
Naiset on liitetty maskuliinisuus/feminiinisyys jaotteluun ja kuinka heidät 
sitä kautta on asetettu tiettyyn positioon (tästä jaottelusta ei mielestäni 
nykyisessäkään feministisessä keskustelussa ole päästy täysin eroon) 
Esimerkiksi kieltäytyminen heteroseksuaalisesta järjestyksestä nähdään 
jollakin tapaa maskuliinisena (ainakin minun mielestäni) Ajatelkaapa nyt, 
se että hallitsee elämäänsä ja ottaa vallan omiin käsiinsä on sellainen asia, 
joka tuntuu vielä yhä edelleenkin olevan miesten yksinoikeus. Onko tässä 
homopaniikin syy? Se että joku, joka ei ole dominantissa asemassa saa/ottaa 
valtaa ja myös käyttää sitä. Pelko ei kohdistu vältäämättä homoihin vaan 
valtaan. ja naiset valta-asemassa ovat vieläkin koettu (mukamas) uhkana. 
Niin no, takaisin asiaan. Mietin taas kerran tätä maskuliinisuutta ja 
feminiinisyyttä. Itse kritisoin piirteiden ja asioiden "jaottelemista" ja 
"luokittelemista" maskuliiniseen ja feminiiniseen, vaikka itsekin sitä teen, 
retorisena keinona saadakseni pointtini järkesvästi esille. Näkisin, että 
maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat vain tapoja käsittää maailmaa ja 
yhteiskuntaa aivan samalla tavalla kuin sukupuolen kategoriatkin.  
Millä tavalla sitten vastakarvaan luetaan erilaisia historiallisia tekstejä?
Etsitäänkö  ihmisistä juuri niitä feminiinisiä ja maskuliinisia piirteitä ja 
sen kautta tehdään havaittavaksi homoseksuaalisuus ja homoteemat joissakin
teksteissä? Mitä siinä oikeasti katsotaan?

Mielestäni erityisen mielenkiintoinen termi, joka artikkeleista nousi oli
Sedgwick- Kosofskyn esittelemä lasikaappi –termi, jota hän käyttää metaforana
puhuessaan tilanteesta, jossa muut arvaavat(/tietävät?) jonkun toisen
homoseksuaalisuuden, mutta asiasta ei ole vielä puhuttu (eikä välttämättä
itse observoinnin kohteena olevakaan tiedä asiaa...)
Erityisesti jatkona viime viikon keskusteluun on jännä pohtiä kaappia tilana
sekä kaapin merkitystä ja siihen liittyviä asioita. Kuten viime viikolla
päädyimme toteamaan, niin kaappi on tila, jossa piilotellaan asioita joita ei
 haluta näkyväksi yhteiskunnassa tai muille ihmisille. Lasi materiaalina
kuitenkin tuo jännän vivahteensa kaapin käsiteeseen. Lasinen kaappi on kuin
näyteikkuna. Kaapin sisällä olevaan henkilö tarkastellaan ulkopuolelta ja
 tulkita hänen toimiaan ja tekemisiään. Lasi suojelee yhteiskunnalta ainakin
näennäisesti. Kaapissa olija ei kuule ulkopuolella käytäviä keskusteluja
hänestä vaikkakin näkee heidän reaktionsa (esim. yleinen reaktio
homoseksuaalisuuteen). Mikä on myös huomionarvoinen seikka on se, että
heteronormatiivinen ennakko-oletus tuottaa kaappia jatkuvasti
homoseksuaalisuutta määritteleväksi tekijäksi. Aina  homouteen liitetään
kaappi (olkoon se rakennettu mistä materiaalista tahansa). Kaappi puolestaan
näyttäytyy tässä korostetusti homojen sortoa määrittelevänä tekijänä, eikä
ehkä ollenkaan valittavana ”henkilökohtaisena” asiana. Myös seksuaalisuuden
ja tiedon välistä suhdetta Sedgwick-Kosofsky miettii mielenkiintoisesti.
Hän toteaa, että kaappikeskustelussa salaisuudet määrittyvät nimenomaan
seksuaalisiksi salaisuuksiksi. Kysymykseksi nouseekin, että kenellä on valta
kaapissa elävien henkilöiden kohdalla heidän seksuaalisuuttaan koskevaan
tietoon.

Artikkelit olivat molemmat erittäin mielenkiintoisia ja tulen varmasti
pohtimaan kaappitematiikkaa jatkossakin.