Susan Sontag: "Notes on Camp". Partisan Review, 31:4, (Fall 1964):515-530.
Esther Newton: luku "Role Models" Teoksessa Mother Camp: Female Impersonators in America. Chicago: University of Chicago Press 1972.
Judith Butler: Hankala sukupuoli. Helsinki: Gaudeamus 2006. Suom. Pulkkinen & Rossi. s. 227-236
No jospa aloittaisin ensin Susan Sontagista ja hänen campin muistiinpanoistaan. Artikkeli oli oikeasti aika valaiseva ja ajatuksia herättävä. Olen huomannut, että minäkin olen jollakin tapaa campisti suuntautunut näkemään maailmaa.
Sontag toi artikkelissaan mielenkiintoisesti esille laaja-alaisia esimerkkejä campistä ja toi esille myös eroavaisuuksia (esim. taiteen lajeissa) ja mikä olennaisinta, hän esitteli sellaisia suhteita asioiden välille, joita en osannut edes ajatella. Camp ei ole vain hassuutta tai teennäistä taikka niin-sanottua-eleganssia vaan se on kokonaisvaltaista herkkyyttä joka määrittää ja tavallaan myös arvottaa maailmaa esteettisin termein. Camppia luonnehtii Sontagin mukaan teatraalisuus, liioittelevaisuus, joka ”muuntaa vakavan kevytmieliseksi” ja joka edustaa ”esteettisyyden voittoa moraalisuudesta”. Sontag erottaa mielenkiintoisella tavalla taiteen ja ”olemisen tavan” moraalista ja poliittisuudesta. Jos mietin politiikkaa campin yhteydessä, niin (kuten Sontag:kin mainitsi) campin juuret ovat homoseksuaalisuudessa ja erityisesti homomiesten asemaa campin esilletuojina Stonewallin kapinan jälkeen. Camp on nähdäkseni eräänlaista vähemmistöä nykyaikaisessa urbaanissa kultuurissa aivan samalla tavalla kuin homoseksuaalit heteroseksuaalisessa yhteiskunnassa. Camp on eräällätapaa keino tuoda näkyväksi marginaalikulttuuria ja sen arvostuksia ja (poliittisiakin) mielipiteitä. Jos katsotaan aikaa, jolloin Sontagin teksti on ilmestynyt, niin siihen aikaan yhdysvalloissa homoseksuaalien ja juutalaisten vähemmistökulttuuriyt alkoivat vaatia näkyvyyttä julkisessa kulttuurikuvassa. Tämä on mielenkiintoista siksi, että camppiin liittyy moraali (joka juutalaisessa kulttuurissa on voimakkaasti esillä) ja homoseksuaalien esiin tuoma esteettisyyden ja ironian arvostus. Campissa nämä kaksi teemaa kiintyy toisiinsa luoden mielenkiintoisen tavan katsoa taidetta ja muuta populaarikulttuuria sekä itse maailmaa. Jokatapauksessa Sontagin nosti aikanaan campin näkyville ja samalla tuli nostaneeksi homomiehen kulttuurilliselle kartalle ja antoi tavallaanheille myös oiketuksen ja aseman yhteiskunnassa. Camp yhdistetään käsitteeseen ”gay sensitivity”, sillä campin "vastaanotto" vaatii tiettyä herkkyyttä ja tapaa katsoa asioita hiukan ulkopuolisena. Samalla camp toimii heteronormatiivisyyden vastaisena ilmiönä, eli nauraa ja leikittelee ilmiöillä, joita heteromaailmassa on totuttu pitämään asiaankuuluvina ja tavoittelemisen arvoisina. Sontag näkee campin jonain sellaisena, mikä on homoseksuaalisuuden agendan ”ydin”. Camp on yhteisymmärrykseen perustuva pyrkimys horjuttaa moraalia niin, ettei ihmisillä olisi enää perusteita pitää homoseksuaalisuutta jotenkin alempiarvoisena.
Vaikka Sontag tuo camppia kovasti esille, niin olen silti havaitsevinani
tekstistä jonkinlaista inhoa sitä kohtaan kirjoittajan taholta. En oikein osaa
kohdistaa tiettyihin lauseisiin miksi näin ajattelen... intuitiota... Havaitsen
Vastenmielisyyttä camppia kohtaan. Ehkä täma nousee siitä, että camp nousee
stereotypioista homoseksuaaleja kohtaan eikä oikeastaan mene yhtään sen
syvemmälle campin ominaisuuksiin ja perimmäisiin tarkoituksiin. Campissä
jollakin tapaa irvaillaan näillä stereotypioilla (vaikka se onkin tehokas tapa
tuoda marginaalia esille), niin se ei tarkoita sitä, että pitäisi hyväksyä se,
että homoseksuaalisuus nähdään näinä streotypioina. Mikä tekee asiasta camppiä? Se, että esimerkiksi näytelmän
tai kirjan on kirjoittanut homoseksuaali? Voiko camppia tietoisesti luoda vai
onko se ”vahinko” joka loppupeleissä käsitetään campiksi? Onko 80-luvun
olkatoppauksista ja massiivisista tukkalaitteista ja vaikkapa discosta tullut
camppia, koska niissä kärjistyy sen ajan mauttomuus (joka silloin oli erittäin
trendikästä ja tyylikästä)? Uuteen aikaan ja uuteen tyylikäsitykseen nähden
peilattava menneisyys saa jotkut asiat näyttämään mauttomilta ja tyylittömiltä
(kuten esim. tuulipuvun). Myös väärään yhteyteen ja ympäristöön tuotu esine tai
asia voi muuttua campiksi. Ja yleensäkin on mielenkiintoista millaista
erilaista campia voi olla... Joku voi tietoisesti leikitellä mauttomuuden ja
muodin rajoilla. Entä voiko itse camppia parodioida? Campin ideologian
mukaanhan kaikkea voi parodioida? Millainen olisi siis campin parodiaalinen
esitys? Liioitteleva kuvaus homoseksuaalista? Onko camp queeria ja mikä sen tekee
queeriksi? Camp on enemmänkin katsojan kuin esittäjän taidetta, sillä esittäjä
ei läheskään aina tiedä, että häntä katsotaan camp-silmällä. Tavallaan camp on tapa katsoa esityksen
tyyliä sisällön sijaan.
Odotan paljon tulevalta keskustelulta, sillä ainakin minulla jäi paljon kysymyksiä pyörimään päähäni...
Kommentit